Vuonna 1991 Finlandia-talossa järjestettiin Lotta Svärdin 70-vuotisjuhla, johon pääministeri Esko Aho toi lottajärjestössä palvelleille naisille kiitoksen ja tervehdyksen. Lotat ja pikkulotat kokivat tärkeänä ja arvokkaana asiana sen, että he saivat lopultakin valtiovallan tunnustuksen tekemästään työstä sotavuosina. Puolustusministerinä toimineella Elisabet Rehnillä oli aivan keskeinen rooli juhlan aikaansaamisessa.
Vuonna 1992 perustettiin Suomen Lottaperinneliitto, joka vaalii Lotta Svärd -järjestön perinteitä ja jakaa tietoa Lotta Svärd -järjestöstä. Liiton tehtävänä on myös kasvattaa maanpuolustustahtoa, kehittää naisten valmiutta selvitä poikkeusoloissa ja tukea Lottajärjestöä koskevaa tieteellistä tutkimusta ja kirjallista toimintaa. Lotta Svärd Säätiö tukee taloudellisesti Suomen Lottaperinneliiton toimintaa.
1990-luvun puolivälissä Suomen Naisten Huoltosäätiö rakennutti Tuusulaan, Syvärannan tilalle, Lottakodin, jonka avajaisia vietettiin toukokuussa 1996. Lottakodissa oli näyttely- ja seurustelutiloja sekä kahvila, jonne lakkautetussa lottajärjestössä palvelleet naiset saattoivat tulla muistelemaan. Vuosien saatossa Lottakodin toiminta museoammatillistui ja Lottakodista tuli Lottamuseo. Nykyään Lottamuseo on valtakunnallisesti merkittävä erikoismuseo, jonka tehtävänä on tutkia, säilyttää ja välittää tietoa Lotta Svärd -järjestön ja sen jäsenten historiasta.